maanantai 17. joulukuuta 2012

KIERRÄTYSMATERIAALEJA


Kasa kierrätyspahvia muuttuu lohikäärmeeksi. 





Pidän näyttelijäkokemuksen ja kuvataidekoulutuksen yhdistelmää oikein sopivana ja käyttökelpoisena omassa  taidekasvatustyössäni. Sekä näyttelijäntyössä että työpajan fasilitoijan  työssä  läsnäolo ja tarinankertomistaito ovat  tärkeitä. Hyvä alkutarina virittää mielikuvituksen ja uteliaisuuden 

Läsnäolo on myös sitä että osaa soveltaa suunnittelemaansa  työpajarunkoa ja osaamistaan eri tilanteissa ja eri kohderyhmille.

Tavoitteeni  tarjota  mielenkiinnon herättävää taustamateriaa, virikkeitä ja hyviä kysymyksiä, joiden pohjalta voi  virittyä aiheeseen. Käytän mielelläni työpajoissa kierrätysmateriaaleja. 


Merenalaista elämää- silitettyä roskapussimuovia




Yllättävä materiaali innostaa tekijöitä luoviin ratkaisuihin. Ideat  joista on itse innostunut, saavat työpajassakin osallistujat innostumaan.  Eskareiden Pieni merenneito- taidetuokiossa teimme teemaan liittyen merenaaltoja jätepusseista. Väritetyt ja irtileikatutu kalat  sulatettiin silitysraudalla leivinpaperin välissä kiinni ohueen jätepussimuoviin. Tuloksena oli kaunis merenalainen maailma.  











Bajadeerit- taidetuokion silkkipaperitanssijoita








 Sanomalehti taipuu moneksi  

Maunulan yhteiskoulussa rakensimme sanomalehtikepeistä   tiloja ja rakennuksia. Erään  oppilasryhmän rakennelma alkoi kasvaa hieman vinoon. Rohkaisin heitä viemään vinoutta niin pitkälle kuin mahdollista, kunhan rakennelma pysyisi pystyssä. Pian rakennelma alkoi heidän mielestään muistuttaa fantasiakampauksen koristetta. Innostunut ryhmä rakensi työstään hienon epäsymmetrisen,  abstraktin veistoksen. Annetusta lähtökohdasta oli tullut luovalla tavalla - pienen "mokan" ansiosta jotain ihan muuta.

 



Sulkia, tilkkuja hajonneita tekokukkia

30 minuuttia kestävät eskareiden työpajat vaativat huolellista suunnittelua. Materiaalit on osittain mitattava ja jaettava valmiiksi. Vuosien kokemus on opettanut mitoittamaan ja suunnittelemaan tehtävät  käytettävissä olevan ajan, osallistujien lukumäärään ja iän mukaan. 

Tässä Kaunotar ja hirviö- baletin teemaan liittyvässä kuvispajassa rakennettiin naamioita. Tutkittavana kuvallisena elementtinä oli symmetria. Esimerkkejä haettiin tutkimalla tilaa ja ja lasten vaatteiden kuoseja.