maanantai 17. joulukuuta 2012

KIERRÄTYSMATERIAALEJA


Kasa kierrätyspahvia muuttuu lohikäärmeeksi. 





Pidän näyttelijäkokemuksen ja kuvataidekoulutuksen yhdistelmää oikein sopivana ja käyttökelpoisena omassa  taidekasvatustyössäni. Sekä näyttelijäntyössä että työpajan fasilitoijan  työssä  läsnäolo ja tarinankertomistaito ovat  tärkeitä. Hyvä alkutarina virittää mielikuvituksen ja uteliaisuuden 

Läsnäolo on myös sitä että osaa soveltaa suunnittelemaansa  työpajarunkoa ja osaamistaan eri tilanteissa ja eri kohderyhmille.

Tavoitteeni  tarjota  mielenkiinnon herättävää taustamateriaa, virikkeitä ja hyviä kysymyksiä, joiden pohjalta voi  virittyä aiheeseen. Käytän mielelläni työpajoissa kierrätysmateriaaleja. 


Merenalaista elämää- silitettyä roskapussimuovia




Yllättävä materiaali innostaa tekijöitä luoviin ratkaisuihin. Ideat  joista on itse innostunut, saavat työpajassakin osallistujat innostumaan.  Eskareiden Pieni merenneito- taidetuokiossa teimme teemaan liittyen merenaaltoja jätepusseista. Väritetyt ja irtileikatutu kalat  sulatettiin silitysraudalla leivinpaperin välissä kiinni ohueen jätepussimuoviin. Tuloksena oli kaunis merenalainen maailma.  











Bajadeerit- taidetuokion silkkipaperitanssijoita








 Sanomalehti taipuu moneksi  

Maunulan yhteiskoulussa rakensimme sanomalehtikepeistä   tiloja ja rakennuksia. Erään  oppilasryhmän rakennelma alkoi kasvaa hieman vinoon. Rohkaisin heitä viemään vinoutta niin pitkälle kuin mahdollista, kunhan rakennelma pysyisi pystyssä. Pian rakennelma alkoi heidän mielestään muistuttaa fantasiakampauksen koristetta. Innostunut ryhmä rakensi työstään hienon epäsymmetrisen,  abstraktin veistoksen. Annetusta lähtökohdasta oli tullut luovalla tavalla - pienen "mokan" ansiosta jotain ihan muuta.

 



Sulkia, tilkkuja hajonneita tekokukkia

30 minuuttia kestävät eskareiden työpajat vaativat huolellista suunnittelua. Materiaalit on osittain mitattava ja jaettava valmiiksi. Vuosien kokemus on opettanut mitoittamaan ja suunnittelemaan tehtävät  käytettävissä olevan ajan, osallistujien lukumäärään ja iän mukaan. 

Tässä Kaunotar ja hirviö- baletin teemaan liittyvässä kuvispajassa rakennettiin naamioita. Tutkittavana kuvallisena elementtinä oli symmetria. Esimerkkejä haettiin tutkimalla tilaa ja ja lasten vaatteiden kuoseja. 




keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

TYÖPAJOJA



Yleisöyhteistyö-projekteja Suomen Kansallisoopperassa
vuodesta 1999

Pidän näyttelijäkokemuksen ja kuvataidekoulutuksen yhdistelmää käyttökelpoisena   taidekasvatustyössäni. Sekä näyttelijäntyössä että työpajan fasilitoijan  työssä  läsnäolo ja tarinankertomistaito ovat  tärkeitä. Hyvä alkutarina virittää mielikuvituksen ja uteliaisuuden 

Tavoitteeni  tarjota  mielenkiinnon herättävää taustamateriaa, virikkeitä ja hyviä kysymyksiä, joiden pohjalta voi  virittyä aiheeseen. 

Ooppera on taidemuoto jossa kaikki taiteet kohtaavat. Sekä lasten että aikuisten työpajojen suunnittelussa on hauska miettiä kuinka eri oopperateosten  tematiikkaa voidaan tutkia eri taiteen keinoja yhdistelemällä. 



Lumikuningatar työpajassa tutkimme liikkeen kuvaamista. Esitin  silkkikaavun sisällä lumipyryn tanssin. Eskarit rakensivat itselleen pitkät taikasormet joilla pystyi nostamaan ja tyynnyttämään pyörteitä. Syntyi näyttäviä taikasormia ja hienoja pyörähdysliikkeitä. 


  Oopperan Avoimet ovet

HOHTAVAT MERIELÄIMET





Paperia, tylliä ja UV- lamput






  Oopperan Avoimet ovet

 SUURI SATULINNA
rakentui väjitellen sadoista ja sadoista pienistä pakkausmateriaali-pötkylöistä

Yhteistaideteoksen rakentaminen koukutti tekijät 
innostuneeseen luovaan työhön

Lähes kolmeen metriin noussutta valtavaa satulinnaa rakensivat yhdessää aikuiset ja lapset , perheet ja kaveriporukat.  Valolla heijastettiin seinälle  jänniä varjoja.  Pakkausmateriaalipötkylät saivat aivan uuden yllättävän elämän.  






 Oopperan Avoimet ovet

MOBILE- PÄÄHINE
Innoituksena  Taikahuilun  animaatioon pohjautuva lavastus









Nuorten Parrasvalo-ryhmä
Rakkauden jumalat

LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU


 Lavastuksessa käyettiin projisointeja, joista osa tehtiin valomaalaustekniikalla. Nuoret olivat mukana toteuttamassa ja ideoimassa.   





...  kursseja ja koulutuksia vuosien varrelta:

"Mozart kirjein ja kuvin"- työpajasarja ala-asteelle.   Ala-asteen oppilaat tutustuivat Mozartiin ja hänen musiikkiinsa. 

 ***
"Musiikista kuviksi" - työpajasarjassa päiväkodin opettajat työstivät itse sävellettyä musiikkia kuviksi eri tekniikoilla, mustavalkokuvista installaaatioihin. 

***
"Me tehdään itse"- oopperaprojekti. Opettajien jatkokoulutuskurssi. Ajatuksena: yksi lähtökohta (Cosi fan tutte), monta tapaa toteuttaa. Kurssin tarkoitus oli antaa eväitä ja työkaluja opettajien omaan työhön. Oppiminen tapahtui oman tekemisen kautta. Kurssin osa-alueina lavastus- tila, puvustus- karaktäärit, musiikki ja taiteiden välinen työskentely

***
"Draamallisen tulkinnan metodi"- työpajat . Draamallisen tulkinnan metodin tavoitteena on omakohtaisen eläytymisen ja ryhmän eri tulkintojen kautta  löytää useita eri näkökulmia teokseen.Oopperatyöpajoissa  kaikenikäiset osallistujat heittäytyvät mielellään leikkiin ja rooliin ja  yllättyvät uskalluksestaan kokeilla jotain uutta. Harjoituksissa edetään asteittain.Lopussa kaikki rohkaistuvat laulamaan yksinkin pitkiä repliikkejä. Monet muuttavat käsitystään oopperasta etäisenä taidemuotona. Olen tehnyt pajamateriaalit n. 30 oopperaan. 


                                                                                                                                  

Yhteinen elämys liikuttaa suuria tunteita
-kokemusten jakaminen luo uusia  merkityksiä




Giant puppet 
Helsingin Työväenopisto 



KIERRÄTYSMAERIAALEISTA 
rakennettiin prptotyyppejä



Vuoden kestänyt jättinukkeprojekti huipentui  Työväenopiston 100- v juhlakulkueeseen.  syksyllä 2014. Projektissa oli  mukana  opiston käsityö- ja draamaopiskelijoita. Jättinukkien  kulkueessa  mukana myös opiston kuoro ja tanssijat.  





Maalauskurssi  
Gallen- Kallelan museo 



KOKEILEVALLA OTTEELLA

Suunnittelen ja vedän luovia maalauksen lyhytkursseja. Maalaaminsen otetaan rento,  utelias ja vauhdikas ote.


Akvarellikurssilla maalarit kiertävät pöytää maalaten ensin paperin ulkoreunan ja sitten joka kierroksella siirtyen keskemmälle paperia. Siveltimenvedoista tulee lennokkaita. Syntynyt hieno yhteismaalaus on kuin kangaskuosi

Kehittelemäni yhteismaalaus-menetelmä osoittautui hyväksi tavaksi aloittaa vesivärin luonteeseen tutustuminen. Maalarijoukko pysyy koko ajan liikkeessä kiertäessään pöydälle levitettyä suurta paperia. Näin syntyy taatusti spontaania ja lennokasta jälkeä. 

Kurssilla käytiin läpi myös kerrosmaalausta. Ilmapiiri  oli innostunut ja sain hyvää palautetta oallistujilta.
1-2 kerran kurssi on tilattavissaja sovellettavissa  ryhmien ja työporukoiden 
kiinnostuksen mukaan.   



Pop- up- workshop  
-missä jamilloin vain





Facebook ilmoitus keräasi pienen ryhmän innostuneita taideretkelle Leena Luostarisen maailmaan.Tutustimme yhdessäLuostarisen näyttelyyn Tiikerinpiirtäjä ja piirsimme sen jälkeen  vaikutelmat omiksi kuviksi ja variaatioiksi. Tutustuttiin sfinkseihin, iibislintuihin, lootuksenkukkiin, suuriin kissoihin. Koettavana oli suuria värikylläisiä teoksia ja herkempiä akvarelleja. Ekspressiivistä ja lyyristä ilmaisua. Mikä puhuttelee? Mitä nousee mieleen? Mitä kissan päässä liikkuu? - mitä omassa mielessä?

Katsottiin näyttely ja tehtiin kuvamuistiinpanoja. Piirrettiin jälkikuvia nähdystä valkoisella kynällä mustalle pohjalle.

 Cafe Culman ystävällinen isäntä antoi meidän levitellä väripaperit ja kynät pöydälle. Kahvin ja korvapuustin voimalla visiot, värit ja symbolit siirtyivät väripapereille. Suuret kiitokset neljän naisen ryhmälle, joka paneutui tehtävään keskittyneesti.



Mukava tapa tutustua näyttelyn maalauksiin. Jokainen oli nähnyt hieman eri asioita, kiinnittänyt huomiotaan eri asioihin. Keskustelu lainehti kiinnostavasti. Valmiissa kuvissa näkyi myös yhteisiä elementtejä. Vaikka kuvat olivat erilaisia, niistä näki että  tekijät olivat  hetki sitten olleet tutustumassa samaan taidenäyttelyyn.Kuvissa oli  samoja kuvaelementtejä eri tulkintoina. Nyt  seuraavaa pop uppia kehittelemään!

                                   
                                                  Taustalla osa Leena Luostarisen maalauksesta.

                                                               


Kiiltokuva- akvarellityöpajat
Gardenia 


Gardenian  trooppinen puutarha oli juuri oikea paikka rehevien kukka-akvarellien maalaamiseen. Kukat leikattiin kiitokuvan muotoon. Kimalluksen lisäämien teki kiiltovista                                                                        

                               GLITTERI ON IHANAA !!!







                   


 OTA YHTEYTTÄ 

Kun tarvitset koulutukseen, työpajaan, projektiin  laaja-alaista osaamista ja monen vuoden kokemusta taiteen eri aloilta?


Suunnittelen työpajasisältöjäja ja taideprojekteja  kohderyhmän tarpeiden, tavoitteiden ja kiinnostusten mukaan.


- työyhteisöille
- kouluille ja päiväkokdeille 

- sosiaali -ja terveysalan toimijoille

Taatusti on hauskaa!!
Taidehybridini liikkuu teatterin, draaman, kuvataiteen ja musiikin voimalla
Ota yhteyttä!



torstai 5. huhtikuuta 2012

LASTENOOPPEROITA






Lastenooppera Hopeinen lusikka



lisätietoja 
www.hopeinenlusikka.com


Pedrillo Pata- tenori: Ville Salonen
Rosina Pata- sopraano : Anu Hostikka
Vesuvio- baritoni: Juha Hostikka /Mika Nikander
Käsikirjoitus ja ohjaus: Erja Alander
Pukuluonnokset: Erja Alander
Lavastus ja pukujen toteutus: Tarmo Tanttu
Musiikin sovitus: Veli Kujala
Harmonikka: Janne Valkeajoki























Lisää kuvia ja muuta ajankohtaista : www.hopeinenlusikka.com 

                                                                                      

                                         


Pienoisoperetti Pienet enkelit
ensi-ilta 2013 

Sopraano Johanna Rusanen-Kartano 
Tenori Ville Salonen
Käsikirjoitus ja ohjaus Erja Alander 





Tarinaa siivittävät Franz Lehárin, Emmerich Kalmánin, Paul Abrahamin ja Theo Mackebenin  ikivihreät sävelmät. 










Lastenooppera KadosKissa
Ensi-ilta 2010 Suomen Kansallisoopperassa

Musiikin sovitus Veli Kujala
Käsikirjoitus ja ohjaus Erja Alander
Pukujen suunnittelu Erja AlanderLavastus 
Tarmo Tanttu






Kreivi Forellin keittiössä keittiöpiika Pulmu Kupponen haaveilee omasta maitobaarista ja hovimestari (entinen hovimuusikko) Taisto Sellovaara yllyttää hiirulaista kapinaan kreivin hirmuvaltaa vastaan. Kissakreivi Forellin ainoa poika ja kalakaveri katosi näet vuosia sitten. Murheissaan kreivi on kieltänyt kaiken laulamisen ja nauramisen koko kylässään. Löytyykö kadonnut Oskari ja punaisella nauhalla kääritty nuottirulla?





















Lastenooppera
Kahlekuningas ja karkuri
ensi-ilta 2004 Suomen Kansallisooppera



Musiikin sovitus Veli Kujala
Käsikirjoitus Erja Alander
Ohjaus Erja Alander ja Mikko Kivinen
Puvut  Tarmo Tanttu
Lavastus Tarmo Tanttu


Kahlekuningas ja karkuri kertoo hauskalla ja jännittävällä tavalla ystävyydestä, seikkailunhalusta ja kasvamisesta. Tarinassa Sirkus Rossinin kahlekuningas juonittelee päästäkseen oikeaksi kuninkaaksi hoviin.

Kuninkaan hovissa leskikuningas hakuaisi luovuttaa hallitsijankruunun tyttärelleen. Prinsessa ei kuitenkaan  ole vielä valmis vastuuseen, vaan hän haluaisi ensin nähdä maailmaa.  Prinsessa  päättää karata sirkukseen. Mutta kun koko valtakunta on vaarassa, tarvitaan yhteistyötä, ystävyyttä ja rohkeutta.  

Koko perheelle sopiva  oopperasatu on täynnä vauhtia, sirkustunnelmaa ja tunnettuja oopperasävelmiä. 



                                                                                                                    

tiistai 3. huhtikuuta 2012

YLEISÖTYÖ


Yleisötyöntekijä/yleisötyö  toimii  ovenavaajana yleisön ja taideteoksen välissä

Työpajan vetäjä roolissa- 
Tilda piika kertoo herrasväen hienoista 
muotokuvamaalauksista 
Kustaankartanon palvelutalossa




Suomen Kansallisoopperassa:

Lasten taidetuokiot

Suunnittelen ja vedän lasten  kuvispajoja eskari-ikäisille  ja aikuinen-lapsi-ryhmille. Työskentely liittyy teemaltaan aina johonkin ohjelmistossa olevaan teokseen. 




 Lavastustyöpajat
Ovelan Ketun salamaja




Lumikuningatar -tanssiva paperihahmo






Hölmöläiset-  kouluaisooppera
 materiaalipaketti

Kansallisoopperan koululaisoopperaan osallistuville oppilaille laadittiin materiaalipaketti, johon sain tehtäväksi suunnitella 10 kuvataidetehtävää.  Paketti sisälsi myös draama-, musiikkitehtäviä. Opetuspaketin tarkoitus on tutustuttaa projektiin osallistuvat oppilaat teokseen ja  sitä sivuaviin teemoihin. 

 

HÖLMÖLÄISTEN DESIGN IDEOLOGIAA

Kuvistehtävien tavoitteena on kehittää oppilaiden luovaa ongelmanratkaisukykyä. Rakentamisen ryhmätehtävät ja lopussa näyttelyn kokoaminen vahvistavat oppilaiden taitoa työskennellä ryhmässä. Aivan kuin Hölmöläiset- oopperassa, ilman ryhmän yhteistyötä talon runkoa ei saa pysytyetyksi. Tehtäviä on seuraavilta kuvataiteen osa-alueilta
  • maalaus
  • piirustus
  • rakentelu
Kuka keksi pallon muotoisen tuolin? Kuinka muotoilija päätyi tuohon erikoiseen ratkaisuun? Suunnittelija on Eero Aarnio ja hän suunnitteli tunnetun muotoiluklassikon 1960- luvulla. Hänellä saattoi olla jopa ripaus hölmölähenkistä kokeilumieltä työtä tehdessään. Yllättävästä yhdistelmästä : pallo ja tuoli, syntyi uutta muotoilua.

Tänä päivänä maailma muuttuu nopeasti. Lasten ja nuorten on hyvä opetella tietoja ja taitoja joilla voi vastata jatkuvan uuden muotoilun haasteisiin. Rakennustehtävät tarjoavat tilaisuuden tutkia, pohtia ja havainnoida rakennettua ympäristöä ja ympäristön visuaalisista elementtejä. Tavoitteena on yhdistellä havaintoja yllättävästi keskenään, luoda jotain uutta. Ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua, on vain erilaisia tapoja päästä tavoitteeseen

Piirtäminen, maalaaminen ja rakentaminen ovat luovan ajattelun työkaluja.



 Avoimet ovet 
non-stop työpajat

 Kansallisoopperan Avoimien ovien tuunausnurkassa aikuiset ja lapset uppoutuvat yhdessä muotoilutehtäviin. Olen suunnitellut sisältöjä moniin työpajoihin ja perhepäiviin. 


Prinsessa Ruususen seppele



  

Robin Hood
-nukkepaja eskareille 

Keppinuken materiaalina oli vessapaperia, puukeppejä, lankaa ja tilkkuja. Tutustuimme ensin Robin Hood- oopperan tarinaan ja tutkimme kuvista kuinka pukeuduttiin 1100-luvulla Sherwoodin metsässä ja millaisia pukuja oopperan puvustaja oli luonut. Eskariryhmissä oli 18-25 osallistujaa kussakin. 1h 15 minuutissa saatiin hienoja tuloksia aikaan kun pantiin töpinäksi.





   Puvustustyöpaja eskareille
Lumikuningattaren jääpuku


Materiaalit
- silkkipaperiarkkeja, koristeellisia kakkupapereita, nauhaa kauluksiin
- liimapuikkoja, saksia, nitojia, maalarinteippiä, nuppineuloja, klemmareita
- mallinukke

Lumikuningattaren tarina
Baletin puvustajankin tutustuu aina ensin baletin tarinaan. Kuunnellaan siksi aluksi Lumikuningatar-sadun tiivistelmä. Mietitään sitten miltä voisi näyttää Lumikuningattaren asu. Miten voisi kuvata henkilöä joka on hyvin kaunis ja koristeellinen mutta olemukseltaan kylmä ja jähmettynyt, kokonaan jäätä, lumikiteitä, valkoista, kahisevaa ja rapsuvaa pakkasta.





Ensin koottiin joukolla silkkipaperiarkkeja yhteenliimaamalla yksi suuri silkkipaperiarkki.
 n.4 x 6 m

Suuresta silkkipaperiarkista muotoiltiin  puvun muoto mallinuken päälle. Rypyttämällä, taittelemalla ja leikkaamalla tehtiin silkkipaperista pukuun lumipalloja, pitsejä, kauluksia ja mitä mielikuvituksellisimpia koristeita. Kaikki oli hohtavanvalkoista hentoa silkkipaperia. Yhteistyössä syntyi upeita luomuksia! Lopussa Lumikuningatar sulatettiin ja jokainen sai itse tekemänsä koristeet mukaansa.





Museo matkalaukussa-työpajat 2012

Projektityö Sibeliusakatemian koulutuskeskuksen järjestämässä vuoden koulutuksessa 

Yleisötyön johtaminen- koulutuksessa muotoilin hyvinvointi/kulttuuripalvelun Kustaankartanon vanhusten palvelutaloon. Tutustuin aluksi Sinebrychoffin yleisötyöhön ja taidekokoelmiin.

 Tilda-piian tarinoiden ja projisoitujen maalausten kautta päästään kurkistamaan  Sinebrychoffien laajamittaiseen taidekeräilyharrastukseen ja kuullaan taidehistoriallista taustaa 1600-l:n muotokuvamaaluksesta. Muotokuvamaalareiden  taituruutta havainnollistetaan mm. hypistelemällä silkkejä ja sametteja, ja sitten tutkimalla kuinka taiteilija on kuvannut pukujen materiaaleja maalauksessaan. 

Projektiin kuului myös osallistujien valokuvaus. Valokuvat yhdistettiin sitten kuvanmuokkauksella kunkin itsensä valitsemaan maalaukseen. Asukkaiden omaisetkin pääsivät tutustumaan vierailukäynneillään kuvista kootttuun näyttelyyn ja se koettiin mukavaksi uudeksi ohjelmaksi vierailukäynneillä. Niin näyttely kuin koko projektikin sai Kustaankartanossa innostuneen vastaanoton. 






Tilda: "..juu ja tämän maalauksen Paul Sinebrychoff
 onnistui nappaamaan huutokaupassa
 aivan Tukholman Nationalmuseumin  nenän edestä."